#MeToo - Aihe, jota ei voi vähätellä

Julkaistu Sanomalehti Kalevan nettisivuilla 18.12.2017.

Olemme saaneet seurata mediassa keskustelua #Metoo-kampanjasta, jossa naiset yhteiskunnan eri osa-alueilta ovat kertoneet julkisesti kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta. Keskustelu on ollut laajaa ja myös valtiovalta on herännyt julkisesti tuomitsemaan seksuaalisen häirinnän. Asia ei ole vähäpätöinen ja on tärkeää, että se on noussut näin näkyväksi. Seksuaalinen ahdistelu on ongelma, jota on pidetty pimennossa. Tämä ongelma ei tule häviämään ennen kuin siitä puhutaan avoimesti ja se tuomitaan selkeästi.

Keskustelu aiheesta on ollut vilkasta. Kaikin puolin se ei ole kuitenkaan ollut asiallista. Alaa on varsinkin mielipidekirjoituksissa vallannut koko asian vähättely. Keskustelu siirtyy hyvin usein siihen, missä menee hyvän käytöksen raja esimerkiksi silloin, kun mies ja nainen seurustelevat. Samoin keskustelupalstoilla on lietsottu paniikkia miten miehet leimataan tästä eteenpäin aina ahdistelijoiksi.

Maali hukassa

Tuoreimpana esimerkkinä voidaan nostaa Kalevassa ilmestyvän evankelisluterilaisen kirkon työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten sielun silmin- blogipalsta, jossa julkaistiin 14.12.2017 Anneli Niemisen mielipideteksti #Metoo - Ihanko totta. Tekstissä Nieminen esittää omia vähätteleviä ja uhreja syyllistäviä näkemyksiään seksuaalisen väkivallan ja häirinnän kohteiksi joutuneista. Oulun seurakunnat ja kirkko sanoutuivat myöhemmin vaisusti tekstistä irti tuomiorovasti Satu Saarisen johdolla.

”Ne naiset, ketkä ovat antaneet Trumpin puristella itseään, ovat toivoneet sen edistävän uraansa.” Tämä toteamus on yksi esimerkki siitä, kuinka Nieminen vähättelee seksuaalista ahdistelua ongelmana ja vierittää syyn tapahtuneista ahdistelun uhreiksi joutuneiden niskaan. Lisäksi Nieminen kääntää esimiesaseman väärinkäytön ja siihen liittyvän seksuaalisen häirinnän päälaelleen. ”Naiset ovat monesti edenneet johtajan reittä pitkin tai polvelta eteenpäin.” Aivan kuin tämä olisi jokin vapaaehtoinen reitti uran edistämiseen.

“Meillä ei täällä Suomessa tarvitse kenenkään pelätä sitä ettei voisi sanoa, että nyt näpit irti. Mielestäni jokainen normaalijärkinen aikuinen pystyy tähän.” Sanoo Nieminen. Miksi et sanonut ei? Tämä argumentti nousee liian usein esille, ja kertoo siitä ettei näin ajattelevalla ole kykyä asettua uhrin asemaan. Ei ole helppoa sanoa esimiesasemassa olevalle vastaan, kun työpaikka ja toimeentulo voivat olla vaakalaudalla. Mitä vaikutusta uhri kokee asiasta valittamisella olevan, jos suhtautuminen ahdistelun uhreiksi joutuneita kohtaan on yhtä välinpitämätöntä kuten Niemisellä?

Missä menee raja?

Niemisen kirjoitus päättyy pohdintaan siitä uskaltavatko nuoret ja kokemattomat pojat enää lähestyä vastakkaista sukupuolta ilman ahdistelijaksi leimaantumisen pelkoa. Miten keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta on päätynyt näin hakoteille? Miten on mahdollista sekoittaa normaali kanssakäyminen ja seurustelu seksuaaliseen ahdisteluun? Pelon lietsominen keskustelupalstoilla siitä, että miehet leimataan tästä lähtien ahdistelijoiksi on vienyt huomion pois itse ongelmasta. Ketään asiallisesti käyttäytyvää henkilöä ei leimata perverssiksi missään tilanteessa jatkossakaan.

Sitä, että kosketellaan toista loukaten yksityisyyden oikeutta, tai ahdistellaan muulla tavalla, ei tule sekoittaa normaaliin seurusteluun. Tällaista käytöstä ei yksinkertaisesti tule sietää missään tilanteessa. Kaikille tämä asia ei kuitenkaan ole selvä ja jo pelkkä ongelman laajuus kertoo siitä. Se, että tässä keskustelussa on menty edellä mainittuihin asioihin - kuten siihen, missä hyvän käytöksen raja kulkee - kertoo vain miten seksuaalista ahdistelua vähätellään eikä asian vakavuutta ymmärretä.

Keskustelu on hyvästä

Seksuaalinen ahdistelu on vakava asia, jota ei voi vähätellä. Asiasta on ikävä kuulla, mutta keskustelu on myös merkki kehityksestä. On huomattavaa, että tämä asia ei ole enää tabu. Se, että häirinnästä voidaan keskustella tässä mittakaavassa kertoo siitä, että yhteiskunta on muuttunut ja tuomitsee tällaisen käytöksen. Olisiko tällaista keskustelua voinut syntyä esimerkiksi kolmekymmentä vuotta sitten? Vaikea ajatella että olisi.

Miten tulisi suhtautua siihen, että Oulun seurakuntien blogissa kirjoitellaan alentavaan sävyyn koko aiheesta? Kirkko sanoutui irti tekstistä nopeasti, mutta olisiko tarpeen ottaa myös virallisemmin kantaa? Pahinta on hiljaisuus, jonka varjolla häirintä on voinut jatkua vuosikymmeniä. Sen ei tulisi enää jatkua.

Oulun Demariopiskelijat - OOSY ry

Miina-Anniina Heiskanen, Hallituksen varapuheenjohtaja

Janne-Pekka Niemimäki, Hallituksen jäsen